Suosittelijat
 
Antti Heiskanen, yrittäjä Heicon Oy:

Heicon Oy on vuonna 2008 perustettu rakennusalan yritys,
joka toimii urakointi-, valvonta- ja suunnittelupuolella.
Yrityksen toiminta painottuu vaativien saneeraus-
ja laajennuskohteiden urakointiin ja valvontaan.
Yrityksen liikevaihto on kasvanut tasaisesti vuodesta 2008 alkaen
ja vuonna2011 sekä 2012 Heicon Oy saavutti AA-luottoluokituksen.

Yrityksen perustamisvaiheessa sain vinkin hyvästä ja osaavasta tilitoimistosta tutulta yrittäjäystävältäni. Sovimme tapaamisen ennen yrityksen perustamista Ovil Oy:n tiloihin, jossa kävimme läpi yrittäjyyteen liittyviä avoimia kysymyksiä, sekä myös lain määräämiä velvoitteita.
Palaverin jälkeen olin valmis tekemään päätöksen yrityksen perustamisesta, sillä ensivaikutelma Ovil Oy:stä oli heti positiivinen.

Ovil Oy palvelee kokonaisvaltaisesti ja luottamuksellisesti asiakasta.
Yrityksen nopea, ammattitaitoinen sekä asiakaslähtöinen osaaminen on osoittautunut merkittäväksi avuksi ja tueksi nuorelle yrittäjälle.
Selkeät ja vakiintuneet toimintatavat ja käytännöt ovat mm. olleet perustana tiiviille ja pitkäaikaiselle asiakassuhteelle.

Palvelualtis ja hyvät vuorovaikutustaidot omaava henkilökunta on erittäin hyvin tavoitettavissa eri kanavien kautta. Asiat hoituvat vaivattomasti sähköpostilla tai puhelimitse, jolloin voin itse keskittyä yrittämiseen.

Olen ollut erittäin tyytyväinen saamaani palveluun Ovil Oy:ltä.


Juha Julin, toimitusjohtaja Korson Koti LKV Oy:

Korson Koti Lkv Oy aloitti 1995 toimintansa ja siitä lähtien Ovil Oy on hoitanut kirjanpitomme (Ulla Sandberg). Ulla on hoitanut vuosien varrella kaikki kirjanpitoon liittyvät asiat erittäin huolellisesti ja ammattitaitoisesti, välillä tuntuu, ettei meillä edes ole kirjanpitoa, ennen kuin Ulla soittaa ja kyselee tarkoin, että mikäs kuitti se tämä on. Olen itse tarkka kirjanpidon oikeellisuudesta ja on mukavaa, kun minulla on Ulla, joka tekee lopullisen tarkastuksen ja hyväksynnän kuiteista.

Ulla on myös usean isännöimämme taloyhtiön kirjanpitäjä ja voin kertoa, että meille tulee, vaikka kuinka hyvistä ja isoista isännöitsijätoimistoista kohteita, jotka ovat aivan sekaisin kirjanpidon osalta, mutta Ulla se vaan kaiken selvittää.

Kiitos sinulle kaikista näistä mukavista ja vaivattomista vuosista.


Erkki Koskiniemi, toimitusjohtaja Tavara-arpa ry:

Tavara-arpa ry ja Ovil Oy ovat tehneet taloushallinnon yhteistyötä jo yli viiden vuoden ajan. Vuosien saatossa yhteistyö on hioutunut tehokkaaksi ja saumattomaksi.
”Olemme alusta lähtien kehittäneet toimintamme Tavara-arpa ry:n toiveita vastaavaksi. Se on kannattanut, sillä yhteistyö Tavara-arvan kanssa on sujunut todella hyvin”, iloitsee Jari Salo Ovil Oy:stä.

Tavara-arpa ry on perustettu vuonna 1985. Se on erikoistunut suunnittelemaan ja toteuttamaan menestyksellisiä luvanvaraisia arpajaiskampanjoita yleishyödyllisille yhteisöille. Tavara-arvan käytännön toimeenpanemien yksittäisten arpajaiskampanjoiden bruttoarvot vaihtelevat kymmenistä tuhansista liki kolmeen miljoonaan euroon.

Ovil Oy hoitaa kokonaisvaltaisesti Tavara-arpa ry:n kirjanpidon, palkanlaskennan ja laskutuksen.

”Tavara-arvalla on käynnissä useita kampanjoita samanaikaisesti ja lisäksi ne on yleensä porrastettu eri vaiheisiin, ja siksi on tärkeää hallita aikatauluja”, kertoo Ovil Oy:n toimitusjohtaja Ossi Viljakainen ja lisää: Tavara-arpa ry:n toimintaan liittyy paljon viranomaisyhteistyötä joka tuo talouden seurantaan ja raportointiin omat haasteensa”.

”Toimintamme järjestöjen kanssa perustuu luottamukselliseen yhteistyöhön”, sanoo Tavara-arvan toimitusjohtaja Erkki Koskiniemi ja jatkaa: ”Meille on tärkeää, että luottamuksellisuus säilyy myös asioidessamme Ovil Oy:n kanssa. Ovil Oy:n kanssa toimiessa olemme voineet siihen aina luottaa.”

Ovil Oy, Korsontie 12, 01450 VANTAA, Puh. 040 588 9462Mobiili